perjantai 11. marraskuuta 2016

Täydellisyyden tavoittelusta ja elintilasta

Pääkaupunkiseudulla harrastin liikuntaa ja tanssi oli suuri haaveeni. Savonlinnassa liikunnan harrastamismahdollisuudet ovat olleet kehnot ja väki epäliikunnallista liian koordinaatiokeskeistä liikkumistavaltaan. Muutama vuosi sitten opin talviruokkimiltani pikkulinnuilta liikkumistavan, jota olin turhaan etsinyt tanssista vuosikymmenet enkä löytänyt. Sen jälkeen en ole tanssista ollut kiinnostunut.
Mutta mitä sanoisin näin jälkikäteen? Tanssivaa väkeä tuntuu vaivaavan jokin tyytymättömyys, etsitään parempaa eikä saada kyllin hyvää, mikä kai on taktiikasta kiinni eikä niinkään mahdollisuuksista. Ei pitäisi olla ihan kaavan mukainen, esim. tanssin ideaalia tavoitteleva vain, sillä kaava on aina eri ihmisille tai palanen vain tai yleisellä tasolla ja vaatisi oman näkemyksen lisäksi. Kanssa tanssin etsiminen tiettynä ajankohtana eikä silloin kun luonnollinen liike sellainen on, on jotenkin pielessä, ikään kuin etsittäisiin aksenttia keinotekoisena aikana eikä tekemistä, jonka aksenttina se on.
Tanssi on jotakin liikkumisen ja mielen tasapainoisuutta, onnea, hyvää tekemisentapaa, liikunnan ja elämän yhteennivoutumista, elämää maailman osana. Sitä ei pitäisi eristää elämästä, vaan korkeintaan osallistua tanssikurssille tyyliin "minä tällaisen kuin millainen olen ja millaista elämää elän, osallistun tähän tekemiseen tällä tyylillä" eli se olisi vähän kuin tyylikkään kömpelön ihmisen tekemisentapa, joka kai on sitä että pääpaino on omassa elämässä ja muun huomioon ottaminen käy liian hitaasti, jotta se ehtisi kadottaa oman tyylin kurssin yhteisen kaavan tieltä. Ei ole motivaatiotakaan moiseen itsensä hukkaamiseen, ei kuulu olla tai tanssista katoaa henki ja opersoonallisuuksien kirjo.'
Tanssin löytää itsestään siihen tapaan kuin kesällä käelee mukavan tuntuisen matkan polulla hyvällä liikkumistavalla ja hyvällä mielellä: on liike tasapainoinen, varioiva, reaktiivinen, hyvän mielen tuomaa tasapainoisuutta, polveileuutta, elämään kytköksissä, eri tekemisten lomittuessa ja vertautuessa toisiinsa, on omaa tyyliä ja luonnon rauhaa, on sosiaalisuutta ja linnunlaulua. Tai niin kuin kotona, että huh ollaan kotona, niin liikkeet vapautuvat, löytyy vapaa-aikamainen oleminen luonnollisine tunnevireen mukaisine tyyleineen. Tanssi vain käy niitä läpi nopeasti, eri vireitä, eri tekemisentapoja, ihmisen vahvuukisa, komeuksia: hei olen tällainen , näin osaavainen.

"193. Yli yksilön koordinaatiokyvyn menevä tehtävä käy näköaistivoittoisesti eikä yksilö saa tilaa elämälleen kummemmin kuin koulutehtäviä tai pakollista työtä tehdessä. Sen sijaan koordinaatiokyvyltä sopivan tasoisessa tehtävässä yksilö tuntee saavansa käyttää sosiaalista silmäänsä ja tilaa itselleen yksilönä, omalle persoonallisuudelleen, tunteilleen ja näkemykselleen, omille tekemisentavoilleen ja toiveilleen, tervehenkiselle elämälle. Koordinaatiokyvyltä liian kömpelö tehtävä puolestaan vaikuttaa liian palikkamalliselta ja turhan kaavamaiselta, vähän kuin vankila.
Samoin koulutehtäviä tms työmäisiä tehtäviä tehdessä käy liikaa tsemppaavan omalle elämälle kituliaasti, sopivantasoisessa tehtävässä olijalle hyvin ja liian alhaisen tason tehtävässä kuin oksat katkottaisiin pensaalta."
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

"Kuin ruusuilla tanssisi"

Tää nyt on ihan muusta, mutta tuli mieleeni, että valkoapila, jonka voi kylvää kai aika aikaisin keväällä tavallisen nurmikon päälle siemenistä, on aivan taivaallisen ihana kulkea paljain jaloin, pehmeä kuin sametti, kukatkin pehmeitä ja pyöreitä, vähän kuin luksusmatto. Kukkaniityllä käveleminen tuo mieleen sanonnan "kuin ruusuilla tanssisi" mutta ilman piikkejä. Ja nättikin valkoapila on eikä niin korkeaksi kasva.
Puna-apila sen sijaan kasvaa korkeammaksi kuin nurmikko ja sen varret tuntuvat jalkojen alla kuin isompien kasvien varret, ja kukat samoin. Se ei ole samassa mielessä nurmikkokasvi.
Valkoapila kasvaa vähän korkeammaksi kuin leikattu nurmikko, mutta on kiva kävellä ja pehmoisen nätti kukkiessaan. Kestää ruohonleikkuuta, mutta silloin menettää kukat joksikin aikaa.
Ruotsalaista valkoapilaa näkyi olevan tuo, mitä joskus kylvin pihalle, Savonlinnasta ostettua keväällä 2010.
Mutta meillä oli lapsuudessa kotona pihalla jotakin valkoapilaa, muttei se niin kiva ollut vaan kai vähän karhea ja kutitti jalkoja ja sen seassa jossakin oli neulasia eikä niin ollut hyvä kävellä. Oli 1970 - 1980-luvuilla Helsingissä. Tanssista olin silloin kovin kiinnostunut, olisin halunnut tanssijaksi tai atansiinopettajaksi sitten aikuisena. Lapsuudenmuistot apilasta ovat kai usein kylmin taui viilein jaloin ja nuo myöhemmät Savonlinnasta omalta pihalta lämpimin jaloin lämpimältä maalta: oli tuulensuojainen loiva länsirinne talon seinustalla.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Joukahainen

Tuollainen kirjoitus Kalevalasta, Joukahaisesta, suuresta taidosta ja tuntevuudesta http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2016/09/kalevalasta.html .
Kun tanssissa on tunteet, käytännön tekeminen, liikkuminen, viisaus ja elämänviisaus sekä sosiaalinen kommunikaatio, niin onhan se samalta sunnalta, samoja elementtejä.

torstai 19. toukokuuta 2016

Halu tanssia on merkki siitä, että on liian lytyssä

Jos ihminen on liiaksi kaavaan pakotettuna, niin elekielinen ilmaisu rajoittuu myös: halutaan vain typeriä ajatuksia ja samojen vanhojen töiden toistoa, mikä elekielen kohdalla liittyy siihen, ettei voi käyttää vapaasti omia eleitä niin kuin luonnollista olisi ja niin kuin tuntee kaipaavansa. Niinpä kaipaa lisää elintilaa ja muunmuassa fiksumpia monimuotoisempia rikkaampia tekemisentapoja, ajattelutapoja, elämänkuvioita jne sek niiden luonnollista ilmaisua rikkaammassa elekielessä. Niin syntyy halu tanssia. Myös tuntevuus ja kokemuksellinen rikkaus ovat mielekkään tasoisen toiminnan piirteitä, ja niinpä niitä kaipaa samalla. Terveesti, luonnollisella tavala, monimuotoisesti, rikkaasti, kokemuksellisesti ja tuntevasti elävä on myös kauniimpi kuin lyttyyn laitettu tai valehteleva, ja niin tanssin kauneuden ja näyttävyyden tavoittelu jatkaa samaa teemaa.
Tästä on se ikävä seuruaaus, että jos tanssia arvostavana samaistuu muihin tanssista pitäviin, niin he ovat muita useammin elämäntilanteeltaan lytyssä olevia, mikä voi johtaa siihen, että itsekin jää uomiin, joilla jää lyttyyn. Toisaalta sen syynä on usein se, että he ovat itse paljon fiksumpia kuin uomansa, joten älyä heiltä voi vaikutteena oppia myös.
Jos tanssia opetetaan keinotekoisena kaavana eikä luonnollisen elekielen tavoitteluna ja monimutkaisena rikkaana luonnollisesti tehtävänä tekemisenä, niin tanssiessa ei opi pääsemään kaavoista eroon vaan voi jäädä vielä enemmän lyttyyn, ja kursseilla yms loistaa ne, joiden hahmotuskyky on heikompi ja jotka siis itse tekevät muille huonoja kaavoja kenties jatkuvasti.
Siksi urheilu tai liikuntaharrastus, vapaa laulaminen ja monenmoiset vapaa-ajantekemiset voisivat tuoda paremmin elintilaa ja liikkumavaraa.

lauantai 2. tammikuuta 2016

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Luonnollinen elekielinen tiedotus

Mietin tässä, että pikkulintu on aika tiedotusorientoitunut otus: katselee, kuuntelee, laulaa, ottaa sosiaalisesti osaa, on elämässä mukana ja pitää laajempaan lintuympäristöön ja kai muuhunkin yhteyttä. Ihminenkin on tavallaan tiedotusorientoitunut ja se kai liittyy ihmisen suureen kokoon moniin pikkueläimiin verrattuna. Jos vaikka ajattelee nurmikolla kävelevää ihmistä, niin hän on tiedotuskeskus koko lähiympäristön hyönteisille tanssin luonnollisen alkumuodon tapaan, luonnollisella elekielellä, koska on niin näkyvä juuri pikkueläimille.